Hyppää sisältöön

Hyvä valmistautuminen maksaa yrityskaupoissa itsensä takaisin – tässä 5 keinoa onnistuneeseen integraatioon

Valtaosa yrityskaupoista epäonnistuu, ja niiden tavoitteet jäävät saavuttamatta. Useimmiten syynä ovat haasteet yritysten yhdistämisessä, erityisesti teknologian ja kulttuurin osalta. Siksi niihin kannattaa kiinnittää huomiota – ja aloittaa valmistautuminen ajoissa.

Yritysostojen suunnittelussa teknologia, kulttuuri ja niiden yhdistäminen sivuutetaan usein liian kevyesti. Tämä johtaa väistämättä ongelmiin. Teknologian yhdistäminen epäonnistuu reilusti yli puolessa tapauksista, ja kulttuurien yhteensovittaminen miltei samalla todennäköisyydellä.

Tämä tulee yritykselle kalliiksi. Aikaa kuluu hukkaan, IT-järjestelmät eivät pelaa yhteen, ja usein joudutaan turvautumaan hintaviin ja pitkäkestoisiin siirtymäajan palvelusopimuksiin. Joskus yritysten yhdistymiseen liittyvät ongelmat muodostuvat jopa uusien yrityskauppojen esteeksi ja jarruttavat näin yrityksen kasvua.

Mitä tapahtuu kauppojen jälkeen?

Yritysostoa edeltää lähes aina huolellinen due diligence -prosessi. Markkinat ja kohdeyritykset käydään tarkasti läpi – joskus teknologiankin osalta – mutta tämä ei ratkaise integraatioprosessin haasteita.

Due diligence helpottaa ostopäätöksen tekemistä. Vähemmälle huomiolle jää sen sijaan se, mitä tapahtuu kauppojen jälkeen. Jos kohdeyritystä tarkastellaan irrallisena vertaamatta sitä ostavaan yritykseen, ymmärrys yritysten yhteensopivuudesta jää pinnalliseksi.

Tilanne muuttuu, kun katse käännetään yritysten yhdistämiseen, erityisesti teknologian ja kulttuurin osalta. Tunnistamalla niiden oleelliset erot saadaan käsitys tulevista haasteista. Niiden ylittäminen edellyttää huolellista suunnittelua – riittävän varhain.

Viisi keinoa, joilla yhdistät yritykset onnistuneesti

1. Rakenna valmiuksia

Oman yrityksesi tunteminen on onnistuneen integraation perusedellytys. Analysoi yrityksesi organisaatio ja kulttuuri, prosessit ja toimintamallit sekä teknologia, ja rakenna näistä kattava ja mitattava malli eri yrityskaupan skenaarioihin.

2. Vertaa kohdeyritystä itseesi

Hyödynnä rakentamaasi mallia, tunnista oleelliset erot ja arvioi niiden vaikutus yhdistymiseen ja uuden yrityksen liiketoimintaan sen jälkeen. Rakenna jo nyt karkea suunnitelma yhdistymistä varten.

3. Suunnittele integraatioprojekti ajoissa

Yleensä integraation suunnittelu alkaa, kun kauppa on vahvistettu. Näin hukataan valtavasti aikaa. Integraatio pitäisi suunnitella yksityiskohtiaan myöten heti ostopäätöksen jälkeen.

4. Nopea toimeenpano 1. päivästä alkaen

Suunnittelun viivästyminen heijastuu toteutukseen: resursseja ruvetaan etsimään, vaikka pitäisi olla jo töissä. Tee pohjatyöt ajoissa, jotta integraation toteutus voidaan aloittaa sprinteissä heti päivästä 1 alkaen. Suunnitelmassa pitää myös pysyä – on keskityttävä olennaiseen ja jätettävä kaikki muu myöhemmäksi.

5. Ohjaa muutosta yhdistymisen jälkeen ja saavuta hyödyt

Kun integraatioprosessi on ohi, liiketoiminta ottaa ohjat. Nyt on näytettävä, että yrityskaupalla saavutetaan halutut tulokset. Onnistunutkin integraatio on vasta alkua – vasta liiketoiminnan jatkuva kehitys sen jälkeen tuottaa tavoitellut hyödyt.

Kiinnostuitko? Lataa opas ja lue tarkemmat vinkkimme onnistuneeseen integraatioprosessiin

Kirjoittajat

Henri Peltotupa vastaa Sofigatella yrityskauppoihin, -järjestelyihin ja pääomasijoittamiseen erikoistuneesta liiketoiminnasta (Mergers & Acquisitions, Private Equity). Henrillä on laaja-alainen kokemus yritysjohdosta, liiketoimintastrategioista, yritysjärjestelyistä ja -kaupoista. Hänen intohimonaan on liiketoiminnan kehittäminen ja arvon luominen kaikille sidosryhmille.

Juho Nevalainen toimii teknologiajohtajana Sofigaten BT Studio & Operator -liiketoiminnassa, joka keskittyy tarjoaman keskisuurille kasvuyhtiöille digitalisaation johtamisen kokonaispalveluita. Juholla on pitkä kokemus IT-johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen konsultoinnista sekä konseptien kehittämisestä ja kaupallistamisesta.

Etsi