Kun tekoäly tulee arkiseen työhön – voittajia ovat sekä työntekijät että asiakkaat
Tekoälyn mahdollisuuksista puhutaan paljon, mutta sen käytännön soveltamisesta jokapäiväisessä työssä on vielä vähän kokemuksia. Jo nyt on kuitenkin mahdollista löytää tapoja, joilla tekoäly hyödyntää sekä yrityksen henkilöstöä että sen asiakkaita, Sofigaten Lassi Kurkijärvi ja Jussi Vuokko väittävät.
Työpaikoilla ja liike-elämän seminaareissa on ollut tänä vuonna yksi puheenaihe ylitse muiden: tekoäly. Seminaareissa on esitetty toinen toistaan hurjempia visioita tekoälyn lähes utopistisista mahdollisuuksista työtehon moninkertaistajana ja eri alojen kasvun moottorina. Työpaikkojen arkisissa keskusteluissa optimismiin on sekoittunut myös monenlaisia huolia varsinkin siitä, miten tekoäly korvaa ihmistyön ja uhkaa siten monien työpaikkoja.
Tekoälyn hyödyntämisestä tämän päivän arkisessa työssä on sen sijaan puhuttu paljon vähemmän. Useimmat meistä ovat kokeilleet esimerkiksi ChatGPT:tä puhtaasti hupimielessä, mutta huomattavasti harvempi on hyödyntänyt generatiivisia tekoälypalveluita osana jokapäiväisiä työtehtäviään.
Tämän vuoksi Sofigate onkin käynnistänyt hankkeen, jossa se pyrkii tekemään tekoälystä yhtä arkisen työkalun kuin älypuhelimesta, sähköpostista tai videoneuvottelupalveluista. Yritys kustantaa nyt työntekijöilleen erilaiset tekoälypalvelut samanlaisena työsuhde-etuna kuin puhelimen tai lounasedun. Tavoitteena on, että jokainen Sofigaten työntekijä käyttää tekoälyä jokapäiväisessä työssään vuoden loppuun mennessä.
Me Sofigatessa uskomme, että hanke hälventää tekoälyyn kohdistuvia epäluuloja, paljastaa monia täysin uudenlaisia tapoja hyödyntää tekoälyä – ja hyödyttää lopulta jokaista yrityksen työntekijää. Eikä siinä vielä kaikki: Sofigaten asiakkaat tulevat hyötymään hankkeesta vähintään yhtä paljon.
Tekoäly antaa sinullekin supervoimat
Tekoäly antaa meille kaikille uudenlaisia supervoimia, joilla jokainen voi vahvistaa jo olemassa olevaa osaamistaan ja asiantuntemustaan. Harvard Business Schoolin juuri julkaisema tutkimus osoittaa esimerkiksi, että Boston Consulting Groupissa toteutetussa kokeilussa tekoälyä apunaan käyttäneet konsultit pystyivät kasvattamaan työnsä nopeutta noin 25 prosenttia ja sen laatua jopa 40 prosenttia kontrolliryhmään verrattuna. Tiedämmekin jo nyt, että tekoälyä voidaan käyttää myös Sofigaten kaltaisessa konsulttiyrityksessä lukemattomin eri tavoin luomaan asiakkaille lisäarvoa entistä laadukkaammin ja tehokkaammin.
Voimme tehdä itse nopeasti asioita, joihin aiemmin tarvitsimme paljon aikaa ja usein myös ulkopuolista apua. Kaiken lisäksi käytännön kokeilut paljastavat uudenlaisia käyttömahdollisuuksia päivittäin.
Tässä vaiheessa voi vain arvailla, millaisia mahdollisuuksia uudet supervoimat tarjoavat meistä jokaiselle. Työntekijöiden kannalta hyvä uutinen on myös se, että tekoäly ei valtavista voimistaan huolimatta korvaa koskaan inhimillisiä ominaisuuksiamme, joilla on jatkossakin ensisijaisen tärkeä rooli kaikessa työssä: näkemystä, kokemusta ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Tätäkään kirjoitusta tekoäly ei olisi voinut laatia, vaikka sillä olisi ollut käytössään kuinka paljon tietoa Sofigaten hankkeesta.
Uudet kyvyt asiakkaan käyttöön
Asiakkaan kannalta uudenlainen tehokkuus tarkoittaa tietysti entistä alhaisempia kustannuksia. Kaikki prosessit eivät tietenkään mullistu hetkessä, mutta suurella joukolla pieniäkin tehokkuuslisäyksiä on valtava kumulatiivinen vaikutus.
Vähintään yhtä tärkeää on se, että Sofigate jakaa kaikki tekoälyoppinsa asiakkaidensa kanssa. Varmaa on, että eri toimialoilla ja erilaisissa yrityksissä paljastuu käytännön myötä valtavasti uusia tapoja supervoimien käyttöön.
Esimerkiksi Sofigaten toteuttamassa AI Living Lab -työpajassa asiakkaat saavat jo suuren joukon käytännön soveltamistapoja tekoälylle omaan toimintaansa – vaikka kyse on vain muutaman tunnin kokeilusta kuvitteellisen verkkokaupan liiketoimintamuotoilussa. Siinä opitaan yhdessä uudenlainen tapa viedä tekoälyn avulla käytännön liiketoimintauudistus strategiasta liiketoimintamuotoiluun ja suoraan teknologiseen järjestelmään osaksi asiakaskokemusta. Idea liiketoimintamahdollisuudesta muuttuu suunnitelmaksi ja suunnitelmasta toteutukseksi alle vuorokaudessa.
Ylhäältä alas ja alhaalta ylös
Suuret liiketoiminnalliset uudistukset ovat yleensä ”ylhäältä alas” -operaatioita. Johto tarkastelee liiketoimintaa kokonaisuutena, määrittelee sille uusia tavoitteita ja valitsee ne osa-alueet ja prosessit, joissa toimenpiteillä voidaan saavuttaa tehokkaimmin tuloksia. Tällaiset uudistukset etenevät kuitenkin usein toivottua hitaammin, sillä yrityskulttuurin ja arkisten työtapojen muutokset kohtaavat yleensä sekä järkiperäistä että tunnepohjaista vastarintaa.
Puhtaasti ”alhaalta ylös” etenevissä muutoksissa työntekijöille tarjotaan uusia välineitä, joilla he voivat itse uudistaa työtapojaan. Vaikka henkilöstö olisikin halukas omaksumaan uusia teknologioita ja toimintatapoja, johdon strategiset näkemykset eivät aina seuraa perässä yhtä ketterästi, joten muutokset ovat usein silloinkin kitkaisia.
Me Sofigatessa uskomme, että oikea tapa edetä tekoälyn arkisessa käyttöönotossa on samanaikaisesti ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Yrityksen johto on sitoutunut tekoälyn mahdollisuuksiin ja suhtautuu avoimin mielin muutoksiin, joita sen henkilöstö löytää ja ottaa käyttöön omassa jokapäiväisessä työssään.
Ennen kaikkea koko yritys odottaa innolla mahdollisuuksia tarjota hankkeen oppeja asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen. Näitä kirjoituksia tulemme kuitenkin jatkossakin laatimaan omin voimin.
Lue lisää:
Tekoäly on uusi työelämän perustaito, joka jokaisen asiantuntijan tulee hallita
Tekoälyn salainen ainesosa: ihminen
Kirjoittajat:
Lassi Kurkijärvi on rakentanut digitaalista liiketoimintaa neljännesvuosisadan ajan. Nykyisin hän auttaa suomalaisia yhtiöitä digitaalisessa transformaatiossa Sofigaten Executive CTO:n roolissa. Hänen intohimonsa on ihmisyys kaikissa eri muodoissaan: muutos syttyy tai sammuu sen varassa innostuvatko ja sitoutuvatko ihmiset siihen.
Jussi Vuokko on Sofigaten Senior Advisor, joka on auttanut erikokoisia organisaatioita johtamaan palveluita ja automatisoimaan liiketoimintaa moderneja teknologioita hyödyntäen jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Hän on liiketoiminnan automatisoinnin Sveitsin armeijan linkkuveitsi, jonka osaamispaletista löytyy ratkaisu asiakkaan jokaiseen tarpeeseen.