Hyppää sisältöön

Yrityksiltä vaaditaan nyt puheiden sijaan tekoja

Vastuullisuusvaatimusten huomioiminen liiketoiminnassa ei ole enää yritysten oma valinta: sidosryhmät odottavat yrityksiltä vastuullisuutta ja EU:n uusi huolellisuusvelvoite laajentaa yrityksiin kohdistuvia vaatimuksia entisestään. Takana ovat ajat, jolloin yritys saattoi erottua edukseen puhumalla pehmeitä. Vastuullisuuden edelläkävijöitä ovat ne, jotka tunnistavat sidosryhmiensä odotukset ja vastaavat niihin parhaiten. Omasta kuplasta käsin tämä ei onnistu.

Vastuullisuustyössä ollaan käännekohdassa. Sijoittajapaine on kasvanut, regulaatio tiukentuu ja raportointivaatimukset lisääntyvät. Samaan aikaan asiakkaat ja työntekijät ovat yhä kiinnostuneempia yritysten vastuullisuudesta. Kun aikaisemmin vastuullisuutta saattoi kuvata melko vapaamuotoisesti ja valikoiden, sidosryhmät seuraavat nyt tarkemmin, millaisia indikaattoreita yritys pystyy iskemään pöytään.

Luontokadon pysäyttäminen ja ilmastonmuutoksen hidastaminen edellyttää, että yrityskenttä ottaa työssä vahvan roolin. Sofigate on näiden kysymysten äärellä siinä missä muutkin kasvuun ponnistaneet pk-yritykset. Tänä vuonna rakensimme ensimmäisen vastuullisuusohjelmamme ja asetimme vastuullisuustyöllemme tavoitteita. Vuoden päätteeksi raportoimme ensimmäistä kertaa vastuullisuustyöstämme ja toimintamme vaikutuksista.

Suuntaviivat saadaan sidosryhmiltä

Lain vaatimusten täyttäminen ei tee yrityksestä vastuullista toimijaa, vaan määrittelee minimitason. Jotta yritys voi ääneen sanoa olevansa vastuullinen, sen on tehtävä vapaaehtoisesti enemmän. Yrityksen on kyettävä osoittamaan, että vastuullisuus on integroitu liiketoimintaan ja että sitä johdetaan tavoitteellisesti.

Vastuullisuustyön lähtökohtana on oman toiminnan vaikutusten ja sidosryhmien odotusten tunnistaminen. Moni yritys kamppailee toimintansa vaikutusten mittaamisen ja kuvaamisen kanssa, mutta lisäksi sidosryhmien odotuksista tulisi löytää alueet, joihin yrityksen toiminnalla on suurin merkitys ja mahdollista vaikuttaa. Vastuullisuustyön painopiste kannattaa kohdistaa näille alueille.

Jos yritys haluaa nostaa vastuullisuuden kilpailueduksi, sen on tehtävä jollakin osa-alueella erityisen merkittävää työtä. Mikään yritys ei voi olla edelläkävijä kaikessa – olennaisuusanalyysi auttaa löytämään omalta toimialalta ja toimintaympäristöstä teemat, joissa voi saada eniten aikaan.

Vastuullisuustyössä ovat perinteisesti kunnostautuneet yritykset, joiden sidosryhmät odottavat niiltä paljon. Esimerkiksi ne, jotka ovat toimialastaan johtuen suurennuslasin alla. Seuraavaksi odotukset laajentuvat koskemaan kaikkia yrityksiä. Kun vastuullisuusvaikutuksia läpivalaistaan tarkemmin, yhä useampi yritys toivottavasti miettii, kuinka omaa jalanjälkeä voisi keventää ja kädenjälkeä kasvattaa.

Bisnesteknologian avulla uutta kestävää liiketoimintaa

Koveneva regulaatio ja entistä tiukemmat vaatimukset avaavat myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Edelläkävijät ovat huomanneet tämän ja rakentavat jo uutta liiketoimintaa kestävän kehityksen ympärille.

Bisnesteknologia on tässä tärkeä työväline. Teknologiaa tarvitaan niin datan keräämiseen ja raportointiin kuin laajalti uusien palveluiden luomiseen ja kehittämiseen.

Sofigaten liiketoiminnan ytimessä on vastuullisen arvon tuottaminen asiakkaille. Yksittäisten kestävyysteemojen sijaan haluamme auttaa asiakkaitamme hyödyntämään bisnesteknologiaa laajalti sekä kehittämään toimintaansa tavalla, joka auttaa yrityksiä pärjäämään kilpailussa myös pitkällä tähtäimellä.

Lue lisää: Kestävä kehitys ja liiketoiminnan kasvu on mahdollista yhdistää – Aloita tällä kolmen kohdan mallilla

Paraneva vastuullisuuslukutaito luo hyvää kierrettä

Vastuullisuustyö on paikoittain epäkiitollinen urakka, sillä vastuullisuuden maali liikkuu ja merkitykselliset teot ovat harvoin puettavissa viesteiksi niin, että ne herättävät kiinnostusta saati kiitosta. Usein on helpompaa viestiä teoista, joiden todelliset vaikutukset saattavat jäädä vähäisiksi.

Vastuullisuuslukutaitoa voidaan kuitenkin kehittää yhdessä. Kun asiakkaat ja muut sidosryhmät oppivat tunnistamaan tekojen merkityksen, yritykset todennäköisesti priorisoivat tekoja, joilla on merkitystä valko- tai viherpesun sijaan.

Vastuullisuustyön ytimessä on molemminpuolinen ymmärrys ja kannustamisen kierre: yritysten on tunnistettava sidosryhmiensä odotukset ja sidosryhmien hahmotettava tekojen vaikutukset. Siksi uskon vahvasti siihen, että laaja vuorovaikutus tuottaa vastuullisuustyössä parhaat tulokset.

Maailman kestävyyttä ei voi varmistaa toimimalla omassa kuplassaan. Siihen tarvitaan jatkuvaa ja tiivistä vuorovaikutusta yritysten, päättäjien ja kolmannen sektorin kesken.

Kirjoittaja:

Tuuli Kousa on Sofigaten markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, joka on johtanut viestintää ja vastuullisuutta eri toimialoilla jo 15 vuoden ajan. Juristina, kulttuurivaikuttajana ja entisenä poliitikkona Kousa suhtautuu intohimoisesti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja muutoksen johtamiseen. Hän hakee vuoropuhelun kautta yhteisiä nimittäjiä ja rakentaa jaettua tulevaisuudenkuvaa vastakkainasettelun sijaan.

Etsi