Suomalaisyritysten tavoitteet digiuudistushankkeissa liian matalalla ja roolijaot pielessä, paljastaa uusi markkinakartoitus
Suomalaisorganisaatiot asettavat teknologian uudistushankkeissa tavoitteet liian mataliksi ja jakavat edelleen roolit vanhanaikaisesti bisneksen ja IT:n välillä, kertoo tuore selvityksemme. Vaikka valtaosa teknologiainvestoinneista etenee suunnitellusti valmiiksi, vain 22 % suomalaisyrityksistä koki saavuttaneensa niillä tavoiteltuja edistysaskeleita. Ratkaisuja tilanteen parantamiseksi kuitenkin on.
Selvitimme suomalaisten suuryritysten ja organisaatioiden panostuksia liiketoimintateknologiaan sekä teknologiainvestoinneilla saavutettuja hyötyjä tuoreessa markkinakatsauksessamme tänä syksynä.
Tulokset paljastavat, että vaikka teknologiaprojekteja toteutetaan aktiivisesti ja monessa tapauksessa onnistuneesti, tuottavuuden kasvu jää yritysten odotuksista. Vaikka jopa 69 % kertoi teknologiahankkeiden sujuvan aikataulussa ja budjetissa, vain reilu viidennes vastaajista koki, että hankkeet ovat johtaneet todellisiin odotettuihin tuottavuusloikkiin.
“On hienoa nähdä, että suomalaiset yritykset osaavat toteuttaa teknologiahankkeita onnistuneesti. Samalla niille asetettujen matalien tavoitteiden ja todellisen potentiaalin väliin jää vielä iso tuottavuusloikka, jonka saavuttaminen on kuitenkin täysin mahdollista. Horisontaalinen ajattelu, uudenlaisten roolien rakentaminen organisaatioihin ja ihmisten innostaminen ja osallistuminen ovat avainsanoja, joilla siihen myös päästään,” sanoo kartoitusta johtanut Executive CTO:mme Lassi Kurkijärvi.
Varovaiset tavoitteet, väärät roolijaot ja konsulttien liiallinen käyttö tuottavuuden tiellä
Selvityksemme mukaan suomalaisyritysten tuottavuusloikan tiellä on neljä keskeistä haastetta.
Suomalaiset organisaatiot ovat liian varovaisia uudistushankkeiden tavoitteiden asettamisessa, mikä johtaa vaatimattomiin lopputuloksiin. Investoinnit liiketoiminta-alustoihin ovat sitä kannattavampia, mitä läpileikkaavammin alustat otetaan käyttöön organisaatiossa. Tekoälyagenttien hyödyntäminen mahdollistaa puolestaan merkittävien automaatioaskeleiden ottamisen.
Liiketoiminnan ja teknologiaosaajien välillä on useissa suomalaisyrityksissä edelleen vanha roolijako, jossa teknologia ja liiketoiminta nähdään erillisinä toimijoina. Jopa 69 % vastaajista kertoo, että arvontuotto jää täysin tai osittain yhden organisaatiosiilon, kuten IT:n, vastuulle. Se heikentää projektien vaikutuksia ja hidastaa tuottavuuden kasvua.
Organisaation omia työntekijöitä ei usein uudistushankkeissa ja teknologiainvestoinneissa osallisteta tarpeeksi. Vain 19 % vastaajista kertoo, että hankkeissa on keskeisessä roolissa mukana ne työntekijät, joiden arkea se ratkaisevasti muuttaa. Selvityksemme mukaan muutosprosessien kannalta keskeiset työntekijät ja johtajat eivät pääse mukaan työhön syvällisesti, mikä vähentää heidän sitoutumistaan.
Lisäksi selvityksemme antaa karun kuvan konsulttien käytöstä. Suomalaisyritykset edelleen ulkoistavat ajatteluaan liikaa konsulteille tärkeimmissä strategisissa uudistushankkeissa. Jos konsulttien rooli on liian keskeinen, osaaminen ei jää organisaatioon hankkeen valmistuttua. Ajattelua ei voi ulkoistaa konsulteille, vaikka heillä voikin vahvistaa rivejä.
Menestyjältä vaaditaan tuottavuustavoitteiden moninkertaistamista
Selvityksemme osoittaa, että Suomen tulevaisuuden menestyvien yrityksien täytyy tähdätä kymmenkertaiseen tuottavuuteen. Siihen tarvitaan kuitenkin liiketoiminnan ja teknologian tiivis liitto, jossa liiketoiminta uskaltaa ottaa kehityshankkeissa kuskin paikan. Samalla kehityksessä on otettava mukaan ne, joiden työtä hanke muuttaa.
”Kartoituksemme osoitti, että suurin osa hankkeista kyllä onnistuu suorituksena, mutta muutokset jäävät aivan liian vähäisiksi. Onneksi asioiden tekeminen eri tavalla ei ole vaikeaa. ihmiskeskeiset suunnittelumenetelmät ja arvovirtojen hahmottaminen auttavat näkemään, missä voidaan saavuttaa todellista vaikuttavuutta. Tekoälyagentit ovat luovaa tekoälyä terävämpi työkalu, ja yhdessä modernin toimintamallin kanssa muodostavat selkeät ensimmäiset askeleet kohti aitoa, kestävää tuottavuusloikkaa”, Kurkijärvi kiteyttää.
Toteutimme syys-lokakuussa 2024 “Tuottavuusloikkaa etsimässä” -markkinakartoituksen, jonka tavoitteena oli selvittää, miksi suomalaisten organisaatioiden tuottavuus ei parane teknologiapanostuksista huolimatta. Kartoitukseen osallistui 32 suomalaisen organisaation muutoshankkeista vastaavaa, johtavassa asemassa toimivaa henkilöä.
Markkinakartoitusraportti on kokonaisuudessaan ladattavissa: https://www.sofigate.com/fi/sisalto/tuottavuusloikka-markkinakartoitus/
Lisätietoja:
Lassi Kurkijärvi
Executive CTO, Sofigate
lassi.kurkijarvi@sofigate.com
+358 44 758 2379