Oletko aito digijohtaja − vai kuvitteletko olevasi? Tällaisia taitoja digijohtajuus tarkoittaa käytännössä
Sanotaan, että 2020-luvun liiketoimintajohtajan pitää olla digijohtaja. Liian usein puheet digitalisaation hyödyntämisestä jäävät kuitenkin höttöiselle yläpilvitasolle. Suomalaisten yritysten sielunelämää syvällisesti ymmärtävä Anne Kinnunen kertoo, mistä ominaisuuksista tämän vuosikymmenen digijohtaja on käytännössä tehty.
Teimme Sofigatella keväällä 2020 tutkimusta digimurroksen tilanteesta suomalaisyrityksissä ja halusimme haastatella ylintä johtoa. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun kuulimme kommentin: Pitäisikö teidän haastatella näistä digiasioista pikemminkin meidän tietohallintojohtajaa?
>Tietohallintojohtajat tietenkin ovat teknologiajohtamisen asiantuntijoita. Jos ylin johto ei istu kuskin paikalla ja näe digitalisaatiota vahvasti omalle tontille kuuluvaksi, on kuitenkin korkea aika soittaa hälytyskelloja. Henkilöjohtamistaidot tai toimialaosaaminen eivät enää riitä. Johtajan on oltava myös työyhteisönsä digitalisaation suunnannäyttäjä.
Nyt on aika ymmärtää, mitä digijohtajuus käytännössä tarkoittaa. Tässä oman kokemukseni perusteella kolme ydinasiaa:
1. Johtajan on osattava ottaa kaikki irti teknologiasta
2020-luvun johtajan on ymmärrettävä, mitä kaikkea liiketoiminnassa voidaan saada aikaan teknologian keinoin. Eikä riitä, että osaa ottaa teknologioita käyttöön, vaan pitää osata myös johtaa teknologian hyödyntämistä tehokkaasti toiminnan ja budjetin näkökulmista.
Suuri kuva on tärkeä. Johtajan pitää ennen kaikkea ymmärtää, mitä pitää saada aikaan. Pidä visio visusti mielessä ja haasta ammattilaisia tuomaan ratkaisuja siihen, miten visiosta tehdään totta.
Miten tämän kaiken sitten oppii? Kyllä, opiskelua tarvitaan. Ole kiinnostunut siitä, miten teknologia kehittyy ja mitkä ovat uusimmat trendit omalla − sekä muilla − toimialoilla. Lue artikkeleja, julkaisuja ja vaikkapa LinkedIn-sisältöjä. Osallistu webinaareihin ja varmasti lähiaikoina taas alkaviin live-seminaareihin. Keskustele kollegoiden, oman verkoston ja toimittajien kanssa. Sovella kuulemaasi oman yrityksesi arkeen.
Paras vinkkini sinulle on tämä: kuuntele herkästi etenkin omassa organisaatiossasi ihmisten ideoita ja tarpeita. Minkä vinkin sinä antaisit minulle ja muille? Miten sinä kerrytät osaamistasi?
2. Johtajan on kehitettävä osaamista koko organisaatiossa
Johtajan tehtävä on johtaa yritys ja organisaatiossa toimivat ihmiset digitalisaation osaajiksi. Tämä tarkoittaa oikeanlaisen osaamisen hankkimista ja oman henkilöstön kouluttamista tulevaisuuden digitaalisiin tehtäviin: suunnittelu-, johtamis- ja hyödyntämistehtäviin. Usein osaamisen kehittämisen yhteydessä on uudistettava myös toimintamalleja ja otettava prosessejakin tarkempaan tarkasteluun.
Samalla kun ihmisiä kehitetään, on muistettava säntillinen muutoksen johtaminen. Osaaminen ei tipu organisaatioon mistään koulutusorganisaatiosta, vaan sen on noustava sinne arjen teoista ja ihmisten osaamisen kehittymisen kautta. Kiinnostus ja innostus ovat tavallisesti ytimessä.
Älä unohda kulttuurin kehittämistä ja jatkuvan muutoksen vaatimaa vankkaa tukea organisaatiolle.
Miten organisaation kulttuuria johdetaan digitaalisesti? Lue, mitä asiantuntijamme vastaa!
3. Johtajan on hyödynnettävä verkostoja
Fakta on, että kaikkea osaamista ei pysty itse keskittämään omaan yritykseen. Harvalla yrityksellä rahat ja rahkeet siihen riittävät. Hyödynnä siis verkostoja sen sijaan, että keskität osaamiskapeikkoja omaan yritykseesi. Ota apua ulkopuolelta esimerkiksi harvemmin tarvittavaan tai strategisesti vähemmän tärkeään osaamisen.
Mielestäni yksi keskeisistä johtajan ominaisuuksista on kyky yhdistellä parhaat osaamiset eri lähteistä, oli kyse sitten oman talon osaamisesta tai kumppaneista. Luo jatkuvasti kehittyviä ekosysteemejä, jotka tuottavat juuri sitä osaamista, mitä yrityksesi kulloisellakin hetkellä tarvitsee.
Ei ole hölmöä ostaa osaamista sieltä, missä sitä on saatavilla. Jos itse uudistat esimerkiksi toiminnanohjausjärjestelmän 5−10 vuoden välein, et mitenkään voi pitää sen ostamiseen liittyvää tarkkaa osaamista yllä itse. Eikä sen osaamisen ylläpito ole yleensä kovin järkevääkään. Miksi et siis ostaisi sitä markkinoilta, jossa joku tekee sitä jatkuvasti työkseen?
Toimitusjohtajalle jäi aikaa keskittyä kasvuun, kun Sofigaten asiantuntijat huolehtivat perus-IT:stä. Lue koko onnistumistarina.
Anne Kinnunen on Sofigaten asiakkuusjohtaja. Hän auttaa pk-yrityksiä uudistamaan liiketoimintaansa ja toimii asiakasrajapinnassa pk-yritysten liiketoimintajohdon tukena ja apuna valitsemassa niitä oikeita, yrityksen liiketoimintaa vauhdittavia kehitystoimia. Anne on sparrannut kymmeniä yritysjohtajia ja johtoryhmiä digitalisaation hyödyntämisessä sekä toteuttanut kymmeniä digitalisaatio- ja IT-selvityksiä asiakasyrityksissä. Hän johtaa myös yritysten liiketoimintamuutokseen keskittyvää tiimiä Sofigatella. Anne haluaa auttaa tulevaisuuden menestyjiä tekemään oikeita valintoja yrityksen näkökulmasta ja on siksi aina avoin erilaisille sparraus- ja keskusteluhetkille.