Hyppää sisältöön

Mistä tulisi oikeasti lähteä liikkeelle HR:n muutoksessa? | Podcast

Työelämä on murroksessa, sen mukana HR-funktio. Digitalisaatio muuttaa henkilöstöhallinnon roolia vauhdilla, sillä tehtävien automatisointi tuo esimiehille ja työntekijöille mahdollisuuden hoitaa henkilöstöasioita HR-tuesta riippumattomasti. HR:n muutoksen avaimet ovat oikeassa teknologiassa, joka parantaa läpinäkyvyyttä ja vapauttaa resursseja rutiinityöstä suunnitteluun.

Mutta miten valita oikea teknologia? Kahden käden sormet eivät riitä laskemaan soveltuvien teknologioiden määrää, ja jokaisen HR-ihmisen kanavat tulvivat eri teknologioiden mainoksia. Tärkeintä prosessissa on välttää tekemästä vain hieman paranneltua versiota vanhasta toimintamallista, ja tässä kuvaan astuu hyvin tehty, perinpohjainen suunnittelutyö.

Matti Saari ja Mirva Sainiemi kertovat Susanna Grundströmin vetämässä podcast-jaksossa siitä, miten Sofigatella asiaa on konkreettisesti lähdetty tekemään Business Technology Design -suunnittelumenetelmän avulla – sekä suunnittelun, teknologian, HR:n että johdon näkökulmasta. Kuuntele jakso:

 

Business Technology podcast · Mistä tulisi oikeasti lähteä liikkeelle HR:n muutoksessa? | Muutttuva HR, osa 1

 

Tämä jakso on ensimmäinen osa viisiosaista HR-podcast-osiota Sofigaten Business Technology Podcastissa. Kuuntele seuraavat osat:

Toinen osa: Hyvä HR-järjestelmä on elinehto: miten valita oikeasti lisäarvoa tuottava HR-järjestelmä?
Kolmas osa: Projektipäällikkö kertoo: miten vetää HR-järjestelmäprojekti onnistuneesti maaliin?

Neljäs osa: Organisaatiokuiskaaja muutoksen tulkkina: miksi muutosjohtaminen on tärkeää HR-hankkeessa?

 

Haluatko lukea lisää HR:n muutoksesta? Lue artikkeli: HR-järjestelmät pitäisi räjäyttää – ja oikeastaan koko HR-funktio siinä samalla

Tutustu HR-palvelutarjoamaamme täällä!

Susanna Grundström, Matti Saari ja Mirva Sainiemi

Etsi